Omistajat
AIESEC

AIESEC on maailman suurin opiskelijajärjestö, joka perustettiin vuonna 1948 edistämään kulttuurien välistä kanssakäymistä. Nykyisin AIESECilla on noin 40 000 jäsentä ja toimintaakin yli 107 maassa ympäri maailman. AIESECin tarkoitus on tarjota kansainvälinen areena, jossa opiskelijat voivat kokeilla luennoilla oppimiaan taitoja käytännössä ja kehittää itseään. Iso osa AIESECin toimintaa on työvaihdon järjestäminen opiskelijoille. Tämä tarkoittaa sekä suomalaisten opiskelijoiden lähettämistä koulutustaan vastaaviin töihin ulkomaille että mahdollisuuden tarjoamista suomalaisille yrityksille ja sitä kautta ulkomaalaisten työharjoittelijoiden vastaanottoa Suomeen. Tämän lisäksi AIESEC järjestää hauskoja tapahtumia kansainvälisessä ilmapiirissä. AIESECin jäsenillä on mahdollisuus osallistua suomalaisiin ja ulkomaisiin seminaareihin, joissa tunnelma on enemmän kuin katossa! Toimiminen AIESECissa on innostavaa ja mm. johtamis-, organisointi-, markkinointi-, esiintymis- ja kielitaito kehittyy kuin itsestään. Mikäli toiminta AIESECissa kiinnostaa tai haluaisit lähteä työvaihtoon ulkomaille, ota toki yhteyttä AIESECiin.
Yhteystiedot
AIESEC HY (Helsingin Yliopisto) http://www.aiesec.fi/hy/
AIESEC HUT (TKK) http://www.aiesec.fi/hut/
AIESEC KY (Kauppakorkeakoulu) http://www.aiesec.fi/ky/
AIESEC SHS (Hanken) http://www.aiesec.fi/shs/
Yritykset! Jos kaipaatte osaavia kansainvälisiä työntekijöitä, AIESEC voi auttaa. Ottakaa yhteyttä ja kysykää lisää!
ELSA Helsinki ry

ELSA (the European Law Students Association) on maailman suurin itsenäinen oikeustieteen opiskelijoiden järjestö, jolla on yli 30 000 jäsentä 40 maassa. ELSA perustettiin vuonna 1981 edistämään kansainvälisiä kontakteja ja oikeustieteen opiskelijoiden yhteisymmärrystä yli rajojen. Paikallisryhmiä on yli 200, joihin ELSA Helsinki ry kuuluu noin 400 jäsenellään. ELSA järjestää jäsenilleen ekskursioita, seminaareja, työharjoitteluvaihtoa, vaihtovierailuja muiden ELSA:n paikallisryhmien kanssa, oikeustapauskilpailuja sekä muuta toimintaa.
Kansainvälisen Kaupan Opiskelijayhdistys (KKOY)
Keitä olemme?
Kansainvälisen Kaupan Opiskelijayhdistys (KKOY) on toiminut jo vuodesta 1984 alkaen Helsingin korkeakouluopiskelijoiden poikkitieteellisenä yhdistyksenä, joka luo kontakteja eri liiketoiminta-alueilla toimiviin yrityksiin.
Mitä me teemme?
Järjestämme ekskursioita yrityksiin, joiden kanssa luomme myös pidempiaikaisia yhteistyömuotoja. Olemme mukana järjestämässä Contact Forum -rekrytointimessuja, joissa opiskelijat voivat löytää kokopäivä-/kesätöitä ja yritykset tulevaisuuden tekijöitä. Teemme vuosittaisen matkan ulkomaille, jossa tutustumme kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavien yritysten toimintaan ja samalla kohdemaan kulttuuriin. Lisäksi kokoonnumme yhteen vapaamuotoisten jäseniltojen merkeissä.
Metsäylioppilaat ry

Metsäylioppilaat ry on Helsingin yliopiston metsäekonomian, metsäekologian ja metsävaratieteiden opiskelijoiden ainejärjestö. Metsäylioppilaat ry perustettiin vuonna 1909 valvomaan metsäylioppilaiden etuja, tarjoamaan virikkeitä opiskeluelämän ulkopuolelta ja ennen kaikkea olemaan aktiivisesti erilaisiin tapahtumiin osallistuva ainejärjestö. Pitkiä perinteitä vaalii Tällä hetkellä n. 300 metsäylioppilasta.
Puukaupallinen kerho edustaa Metsäylioppilaat ry:tä vuosittain CF- opiskelijamessut Oy:n toimikunnassa ja hallituksessa. Puukaupallinen kerho on metsäekonomian opiskelijoiden oma ainekohtainen kerho. Tavoitteena Puukaupallisella kerholla on edistää kaupallisten aineiden opiskelua ja lisätä jäsentensä tietoa tulevasta toimialastaan. Kerhon painopisteenä on erilaisten ekskursioiden järjestäminen alan yrityksiin ja tapahtumiin. Puukaupallinen kerho myöntää vuosittain jäsenilleen myös runsaasti matka-apurahoja. Puukaupallista kerhoa hallinnoi 6-8 henkinen hallitus joka vastaa kerhon toiminnasta ja aktiviteettien järjestämisestä.
Lisää meistä löydät osoitteesta: http://www.metsaylioppilaat.fi/
