Tule mukaan rakentamaan tulevaisuutta puhtaamman liikkumisen puolesta!
Neste Oil on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Tavoitteenamme on olla halutuin kumppani puhtaamman liikenteen polttoaineratkaisuissa.. Kehittämällämme maailman puhtaimmalla NExBTL-dieselillä on tässä tärkeä osa. Meille on myös ensiarvoisen tärkeää tehdä työtä vastuullisuuden edistämiseksi. Olemmekin ylpeitä, että Neste Oil on valittu jälleen maailman vastuullisimpien yritysten The Global 100 –listalle ja esim. Forest Footprint Disclosure (FFD) arvioi Neste Oilin öljy- ja kaasualan parhaaksi metsäjalanjäljestään kertovaksi yritykseksi.
Neste Oil työpaikkana
Kun tulet töihin reilun viiden tuhannen nesteoililaisen pariin, tulet yhtiöön, jossa elävät kunnolla tekemisen, jatkuvan kehittämisen ja yhdessä toimimisen perinteet. Vaihtuvuus on meillä vähäistä, sillä kehittymismahdollisuudet ovat mainiot ja urakierto halutessasi vilkasta.
Teemme jatkuvasti kehitys- ja tutkimustyötä, jotta voimme tulevaisuudessa liikkua puhtaammin. Arvostamme työntekoa, mutta myös vapaa-aikaa, koska vapaana syntyy uusia innovaatioita. Haluamme olla työssämme kansainvälistä kärkeä.
