Metsäliitto on noin 30 maassa toimiva metsäteollisuuskonserni, jonka tuotteissa ja palveluissa yhdistyvät vastuullinen metsätalous ja innovatiivinen teknologia. Metsäliitto tuottaa huipputuotteita uusiutuvasta pohjoismaisesta puuraaka-aineesta kestävällä tavalla. Konsernin viisi liiketoiminta-aluetta ovat puunhankinta, puutuotteet, sellu, kartonki ja paperi sekä pehmo- ja ruoanlaittopaperit. Metsäliitto-konsernin liikevaihto on 5,4 miljardia euroa, ja se työllistää 13 000 henkilöä.

Metsäliiton Puunhankinta on markkinajohtaja yksityismetsien puukaupassa Suomessa. Setarjoaa omistajajäsenilleen metsän omistamiseen, metsäomaisuuden kestävään hoitamiseen, puukaupan tekemiseen, metsärahan sijoittamiseen sekä sukupolvenvaihdokseen liittyviä palveluita.

Metsäliiton Puutuoteteollisuuson johtava ekotehokkaiden puupohjaisten ratkaisujen toimittaja. Rakentamiseen ja sisustamiseen tarkoitetut tuotteet ovat energiatehokkaita koko elinkaarensa ajan.

Metsäliiton selluteollisuudesta vastaa sen tytäryritys Metsä-Botnia. Metsä-Botnia on Euroopan toiseksi suurin sellun tuottaja. Päätuotteet, valkaistut havu- ja koivusellut, on kehitetty korkealaatuisen hienopaperin, aikakauslehti- ja pehmopaperin sekä taivekartongin valmistukseen.

Metsäliiton kartonki- ja paperiteollisuudesta vastaa sen tytäryritys M-real. M-real on Euroopan johtava ensikuitukartongin valmistaja ja merkittävä paperin toimittaja, joka tarjoaa asiakkailleen laadukkaita tuotteita kuluttajapakkauksiin sekä viestinnän ja mainosalan loppukäyttöihin. 

Metsäliiton pehmo- ja ruoanlaittopapereiden tuotannosta vastaa se tytäryritys Metsä Tissue. Metsä Tissue on yksi Euroopan johtavista pehmopaperituotteiden ja ruoanlaittopaperien toimittajista kotitalouksille ja suurkuluttajille.