Fennovoima on vuonna 2007 perustettu Suomen kolmas ydinvoimayhtiö. Vuonna 2011 Fennovoima päätti, että ydinvoimala rakennetaan Pyhäjoelle Pohjois-Pohjanmaalle.
Valmistelevat työt greenfield-paikalla alkavat aikaisintaan vuoden 2012 lopussa. Laitostoimittajaksi valitaan Areva tai Toshiba vuonna 2012 tai 2013. Rakentamisaikataulu tarkentuu laitossopimuksissa.
Ydinvoimala piristää koko seutukuntaa uusien työpaikkojen ja verotulojen myötä. Enimmillään voimalaa rakentaa arviolta 3000–4000 ihmistä. Valmiissa voimalassa työskentelee arviolta 400–450 ihmistä.
Tällä hetkellä Fennovoiman henkilöstö on noin 50 henkeä. Fennovoiman pääkonttori on Helsingissä Salmisaaressa. Paikalliskonttori Pyhäjoella palvelee alueen asukkaita.
Ydinvoimalan tuottama sähkö menee omakustannushintaan kokonaisuudessaan Fennovoiman 70 osakkaalle. Yhtiön pääomistaja on 2/3 osuudella suomalainen Voimaosakeyhtiö SF, jonka osakkaina on 69 Suomessa toimivaa teollisuuden ja kaupan yritystä sekä paikallista sähköyhtiötä. 1/3 Fennovoimasta omistaa E.ON Kärnkraft Finland. Yhtiö tuo ydinalan asiantuntemuksensa Fennovoiman hankkeeseen. E.ON on Euroopan toiseksi suurin ydinvoimayhtiö.
